Ajankohtaista

Lämmin kiitos yleisölle

20.10.2017

Tarinateatteri Raakku piti yleisöesityksen 14.10. Demoteatterissa, joka on entinen Teatteri Siperian tila. Esityksen liput myytiin ennakkoon loppuun, mutta viime hetkellä tuli joitakin peruutuksia, minkä vuoksi katsomoon jäi lopulta muutama tyhjä paikka.

Esityksen teemana oli AIKA. Teema kirvoitti monia näkökulmia ajasta, ajan kulumisesta tai siitä kuinka aika voidaan käsittää loputtomaksi käsitteeksi, joka ei kulu vaan sitä tulee koko ajan lisää. Esille nousi näkökulmia omasta ja Suomen historiasta ja Suomen valtion nuoruudesta verrattuna moniin ns vanhoihin eurooppalaisiinkin valtioihin. Teema nosti esille yhteiskunnallisen muutoksen, murroksen ja huolestuttavankin suunnan - ja toisaalta sen kaiken hyvän kehityksen mitä on saatu aikaan vaikkapa koulutuksessa ja terveydenhuollossa, tasa-arvossa... huoli nousi ilmastonmuutoksesta, merien tilanteesta, antarktiksesta. 

Tarinoita syntyi henkilökohtaisesta pysähtymisestä, ajan kulun hitaudesta ja nopeudesta, lasten kasvamisesta, ajan kulun mukanaan tuomasta muutoksesta, elämänvaiheesta toiseen siirtymisestä, tämän hetken tärkeydestä, elämän ahmimisen halusta ja toisaalta tarpeesta levätä, rauhoittua ja pysähtyä... oman paikan näkemisestä sukupolvien helminauhassa tai oman suvun valokuva-albumissa. Tarinoita, hetkiä ja tunnelmia yksilön tasosta universumiin, historiaa ja tulevaisuutta, riemua ja haikeutta... jotakin tällaista nähtiin lavalla. Lisää tarinoita ja kokemuksia jaettiin yleisön kesken ja loput syntyvät kun niiden aika on...

Esityksen jälkeen yleisö viipyili lämpiössä tarjoilusta nauttien, mikä kovasti lämmittää Tarinateatteri Raakun jäseniä. 

Kiitos yleisölle!

Vuosi 2017 on juhlavuosi. Suomi 100 ja Raakku 20.

23.10.2017Raakku bilettää 11.11.
20.10.2017Lämmin kiitos yleisölle
01.10.2017Esitykseen lisää lippuja
13.09.2017Syyskausi on alkanut
16.07.2017Syksyn yleisöesitys
15.06.2017Kesälaitumille
01.06.2017Kevätkauden päätös
14.02.2017Ystävät!
15.01.2017Juhlavuosi 2017
10.12.2016Kauden päätös

Siirry arkistoon »